EtusivuReferenssitPalvelummeMistä hyvä tunnelma on tehty?MusiikkiHelmestäAjankohtaistaOta yhteyttäIn English

Asiakkaidemme kokemuksia palveluistamme

"Yhteistyö MusiikkiHelmen kanssa on ollut sujuvan ammattitaitoista ja olemme olleet todella tyytyväisiä. Loistavat esiintyjät kruunasivat sekä asiakasseminaarimme coctailtilaisuuden (taustapianisti Katya) että Hollywood-teemalla olevan asiakastilaisuutemme (Marilyn Monroe show). Suuret kiitokset avustanne onnistuneiden tilaisuuksien järjestämisessä. Voimme lämpimästi suositella MusiikkiHelmeä muillekin!"

           Taina Kangastupa, Citec Information Oy Ab

"Eilisen tilaisuutemme musiikki oli todella upeaa. Kerta kaikkiaan niin täydellinen tilaisuuteemme kuin olla voi. Sekä pianisti että laulajat olivat aivan ihania. Myös vieraamme kiittelivät kovasti. Myös aikataulujen muokkautuminen tilanteen mukaan sujui ammattitaitoisesti. Jälleen kerran olitte mukanamme tekemässä hienoa asiakastilaisuutta. Suurkiitos. Välitäthän kiitokseni vielä esiintyjille."

        Johanna Tuovinen, TKP Tieto Oy    

"Ohjelmatoimisto MusiikkiHelmen Stand-up esiintyjä Sami Hedberg osui koko porukkamme naurusuoneen, hän todella sai meidät räjähtämään jutuillaan, jotka olivat sekä älykkäitä että hauskoja, välillä jopa härskejä, muttei häiritsevästi, vauhtia piisasi niin, että ihan hengästytti. Esityksen ajoitus kahvi+avec väliin juhlaillallisellamme oli oivallinen, kaikki olivat iloisella mielellä jo muutenkin, ja Sami kruunasi hauskan tunnelman. Kunpa olisi saanut tämän shown videoituna, voisi kaivaa esiin tylsänä hetkenä, niin jopa taas ilo irtoaisi!"

             Riitta Mannio, Cloetta Fazer Makeiset Oy

"Juhlamme onnistuivat yli odotusten! Musiikki osui kummassakin tilaisuudessa aivan nappiin.  Pianistiartistinne esiintyminen kruunasi päiväjuhlan tunnelman ja bändin rytmit vetivät halukkaat illalla tanssimaan.

Kiitos MusiikkiHelmelle hyvistä valinnoista!"

Taina Lehtola, Rautaruukki Oyj


"Kiitokset jälleen kerran oivallisesta musiikkivalinnasta tilaisuuteemme.
Esiintyjät ja musiikki sopivat loistavasti tilaisuuden juhlavaan tunnelmaan ja asiakkailta tulikin paljon kiitosta musiikista. Välitättehän vielä kiitokset esiintyjille. Ollaan yhteyksissä!"

Jussi Vahteristo, Sodexho Oy


"MusiikkiHelmen duo flyygelillä ja saksofonilla loi hienon taustan cocktail -tilaisuuteemme. Tunnelmallinen musiikki sopivalla volyymilla antaa tilaa niin keskustelulle kuin musiikista nauttimisellekin. Jo ensimmäinen yhteistyökerta herätti niin luottamusta kuin ihastustakin ja otan mielelläni jatkossakin huomioon MusiikkiHelmen artistit tilaisuuksiemme tunnelmanluojina."

Kirsi Viitanen, Vakuutusosakeyhtiö Garantia Oy


"MusiikkiHelmen artistin rauhoittava kitaramusiikki loi kivan tunnelman seminaarimme alkuun. Iloinen musiikki jatkui buffet - illallisen taustamusiikkina, ja piristi tunnelmaa entisestään. Kappaleet olivat tilaisuuden henkeen loistavasti soveltuvia. Yhteistyö MusiikkiHelmen kanssa sujui erinomaisesti."

Johanna Haapanen, Amiedu Oy


"The music of MusiikkiHelmi worked really well with the painting workshop. It literally helped to spray more creativity! The man with a guitar was great, and with just the right songs for us. The dinner in the museum was an experience, but it was the music which made it perfect!"

Kansainvälisen myyntilanseeraus koulutuksen osallistujat,  Kone Oyj.


"Kiitos ikimuistettavan tunnelman luomisesta tilaisuuteemme! Ohjelma oli hienosti ideoitu ja organisoitu ja asiakkaamme kiittivät korkeatasoisesta ohjelmastanne vielä jälkeenpäin. Kun tarvitsemme seuraavan kerran taas ohjelmaideoita tilaisuuksiimme, otamme ilman muuta yhteyttä MusiikkiHelmeen."

Petra Vähäkangas, Profiteam Oy


"MusiikkiHelmen kautta tilaamamme taustamusiikki sekä vappu, että äitienpäivä lounaalle kruunasi molemmat lounas päivät! Asiakkaat kehuivat kovasti ja moni kävi pyytämässä toivekappaleita pianistilta. Hän oli osannut valita tilanteeseen sopivat kappaleet jo etukäteen hyvin. Jos vielä joskus tarvitsen musiikillista apua en epäröi ottaa yhteyttä, koska jo tilauksesta lähtien oli helppo ja hyvä asioida! Kiitos!"

Minna-Johanna Heikkinen, golfravintola TeeBox Oy


"Kiitos teille onnistuneista rapujuhlistamme! Pitkähköiksi venähtäneiden puheiden ja juomalaulujemme takia bändi pääsi aloittamaan vasta tuntia sovittua myöhemmin. Hienoa että olitte joustavia. Oli myös kiva nähdä, että olit Heini itse paikalla varmistamassa tilaisuutemme onnistumisen!"

Olavi Nummi, Mediscan Oy


"MusiikkiHelmen yhtyeen Trio Piazzollan muusikot loivat upean tunnelman
esityksellään niin asiakastilaisuuteemme kuin henkilökunnan
Gaala-illalliseemmekin. Voin suositella yhtyettä lämpimästi!"

Johanna Järäinen, Encorium Oy

 

 "Kiitos, naamiaisjuhlani meni tosiaan aivan loistavasti. MusiikkiHelmen drag-artisti Sheila oli tosi hyvä, esiintyminen, asut ja koko show oli hyvä ja vieraat tykkäsivät kovasti ja tunnelma oli sen mukainen! Voin suositella Sheilaa monenlaisiin juhliin."

        

            Kari Ahola, Ykköshuoneistot Oy

 

"Kiitokset teille vielä onnistuneesta keikasta! Meillä meni aikataulut melko
sekaisin, mutta bändi hoiti homman hienosti kaikista sekoiluistamme huolimatta. Kaikki kiittelivät musiikkia, joten terveisiä muusikoille ja kiitos kaikille teille! Päivämme oli loistava!!"

Liia Rissanen, Studio Pekka Perälä Oy


"Juhlat sujuivat mukavasti ilman mitään suurempia ongelmia ja organisointi MusiikkiHelmestä toimi loistavasti! Bändin osalta ilta sujui hyvin vaikka oma aikataulumme hieman venähti. Kaikki meni siis erittäin hyvin joten kiitos siitä bändille ja MusiikkiHelmelle!"

Lauri Toivola, Blend Media Oy.

 

"Yhteistyö MusiikkiHelmen kanssa on tuottanut tunnelmallisia, toimivia juhlia ja sitä kautta erittäin tyytyväisiä asiakkaita. MusiikkiHelmestä löytyy osaamista ja luovuutta löytää juuri oikeat artistit eri tilanteisiin, sekä palveluhalua miettiä kokonaisuuksia ja hakea raikkaita ideoita. Yhdessä kehittämämme "Maku ja Musiikki"-konsepti, jossa ruoka ja musiikki
yhdistyvät, on hyvä esimerkki tästä. MusiikkiHelmi on luotettava yhteistyökumppani, jota huoletta suosittelemme myös omille asiakkaillemme."

Inka Uusitalo-Raoult, Chef à Domicile Oy

<//font>

Yhteistyökumppaneitamme

MusiikkiHelmi on tuottanut ohjelma- ja tapahtumapalveluja mm. seuraaville yrityksille:

Agronomiliitto ry
Akavan Erityisalat ry
A-Lehdet Oy
Automaatioväylä Oy
Amicom Oy
Antin Aidat
Chef à Domicile
Cisco Oyj
Citec Information Oy Ab
Cloetta Fazer Oy
Deloitte Oy
Design Ma
Duodecim ry
Elintarviketeollisuusliitto ry
Ernst &Young Oy
Finavia Oy
Fläkt Woods Oy
Fonecta Oy
Garantia Oy
Grundfos Oyj
Gustavelund Oy
Havis Amanda nuorkauppakamari ry
Helsingin Kauppakorkeakoulu
Helsingin kaupunki
Helsingin Yliopisto
Hevosopisto Oy
HGF Oy
Honkarakenne Oyj

Huopalahden seurakunta
HUS Oy
HYY Yhtymä
If Vahinkovakuutus Oyj
Ilmailuhallinto
Inlook Oy
JHL ry
Johtamistaidon Opisto
Juha-Elektro Oy
Kaukokiito Oy
Keimolan Golfravintola Oy
Kemira Oyj
KELA
KONE Oyj
Kom Teatteri
Konserttikeskus ry
Kuntien eläkevakuutus
Laattapiste Oy
La Place Oy
Louder Oy
Lukoil Oy
Markkinointitoimisto Marmori
Medivire Oy
Mediscan Oy
Mercuri Urval Oy
Naistenkymppi
Naisyrittäjyyskeskus ry
Orion Oyj
Orion Diagnostica
Palvelualojen Toimialaliitto ry
PMM virtuoso
Palmia Oy
Profiteam Oy
Rautaruukki Oyj
Remedium Oy
Saaristomeren Meripuolustusalue
Sibelius Akatemia
Sodexho Oyj
Sokos Hotelli Presidentti
Sokos Oy
Sokotel Oy
Sosiosolve
SSH Communications Security Oyj

Suomalainen Lääkäriseura ry
Suomen Bioenergiayhdistys ry
Suomen Merimies-Unioni ry
Suomen Puolustusvoimat
Talentum Media Oyj
Tampereen teknillinen yliopisto
Tapahtumantekijät Oy
TE -keskus
Technopolis Oyj
TKP Tieto Oy
Toimihenkilöunioni ry
Työterveyslaitos
Vuosaaren seurakunta
Öljyalan Palvelukeskus Oy
Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto ry

 
 

© MusiikkiHelmi • Annankatu 16 E 79, 00100 Helsinki • info(at)musiikkihelmi.com • Puhelin 044 381 0803