Stamp on yhtye, jonka musiikki muotoutuu tilaisuuden mukaan. Yhtye on energinen, osaava ja nuorekas. Bändi on myös muuntautumiskykyinen ja laajan repertuaarin omaava, joka voi soittaa tarvittaessa täyden illan nykypäivän pop/bilemusiikkia, kaikkien tuntemia hittikappaleita ja klassiikkokappaleita menneiltä vuosikymmeniltä, vanhaa tanssimusiikkia,tai vaikkapa iskelmämusiikkia. Orkesteri voi esiintyä myös akustisesti. Stampin musiikki sopii hyvin esimerkiksi yritystilaisuuksiin, häätilaisuuksiin, merkkipäiväjuhliin, ja muihin tilaisuuksiin, johon kaivataan kepeää ja tunnelmoivaa mutta myös bilehenkistä musiikkia. Bändin erikoisuutena on kyky pystyä reagoimaan tilaisuudessa tunnelman mukaan ja se voi tarvittaessa vaikkapa järjestää vieraille hauskoja yhteislauluesityksiä ja bändille voi paikan päällä esittää myös omia kappale ehdotuksia. Perusbändi muodostuu triosta: Koskettimet, basso ja rummut. Stamp on myös esiintynyt useiden nimekkäiden artistien kanssa yhteisillä keikoilla. Stampin jäsenet ovat soittaneet yhdessä 15 vuotta, yhtyeen kaikki jäsenet ovat musiikin ammattilaisia.